Jumalanpalvelus

Jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä. Suomen kielen sana jumalanpalvelus (saks. Gottesdienst, ruots. gudstjänst) ilmaisee tapahtuman luonteen: toisaalta Jumala palvelee ihmistä ja toisaalta ihminen palvelee ja ylistää Jumalaa. Katekismuksen mukaan ”pyhäpäivän jumalanpalvelus on kohtaamispaikka, jossa Jumala itse puhuu meille ja me hänelle.” Myös kristityn arkinen elämä on jumalanpalvelusta.

Seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus sunnuntaina tai muuna päivänä on seurakunnan elämän ja toiminnan keskus. Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla, jonka toteuttamiseen osallistuu koko seurakunta. Jumalanpalvelusta johtaa liturgina oleva pappi,  Kirkkomusiikista vastaa kanttori ja kirkkotilan kaunistamisesta suntio mahdollisesti vapaaehtoisten seurakuntalaisten kanssa. Seurakuntalaiset voivat myös osallistua erilaisiin palvelutehtäviin. He voivat esimerkiksi lukea raamatuntekstejä, laulaa tai soittaa musiikkiryhmissä, toimia rukousavustajina yhteisessä esirukouksessa tai koota kolehtia. Seurakuntalaisten on mahdollista ottaa vastuuta myös jumalanpalveluksen suunnittelu- ja valmistelutehtävistä.

Messu

Ehtoollisjumalanpalveluksen perinteinen kirkollinen nimitys on messu (lat. missa). Messu-nimitys tulee läntisen messun päätöskehotuksen sanamuodosta Ite, missa est (Lähtekää, palvelus on päättynyt).
Sunnuntain eli Herran päivän messun viettäminen on kristillisen seurakunnan elämän keskus. Messussa ylösnoussut Kristus on läsnä seurakunnan keskellä (Matt. 18:20). Hän itse puhuu, opettaa, armahtaa, ruokkii ja hoitaa. Seurakunta vastaa rukoillen, tunnustaen ja ylistäen. Luterilaisen ehtoolliskäsityksen keskeisin korostus on oppi Kristuksen todellisesta läsnäolosta.

Messun viettäminen
Messun vietossa kirkko elää todeksi sen, mitä se uskoo ja julistaa. Messun vietto pohjautuu luterilaisessa kirkossa läntiseen riitukseen eli latinalaiseen jumalanpalvelusperinteeseen. Monet messun osat palautuvat alkukirkon jumalanpalveluskäytäntöön, jotkut (esim. Raamatun lukeminen, Pyhä -hymni ja Herran siunaus) aina vanhatestamentilliseen temppeli- ja synagogajumalanpalvelukseen.
Messun vietossa on väljyyttä ja joustavuutta, mikä mahdollistaa kirkkovuoden ajankohdan sekä paikallisen perinteen ja voimavarojen huomioon ottamisen. Messun toteutus on koko seurakunnan asia.

Messun osat ja musiikki
Messun osat on vanhastaan ryhmitelty pysyviin (ns. ordinarium) ja vaihtuviin (ns. proprium). Pysyviä osia ovat esimerkiksi Kyrie (Herra, armahda), Gloria (kunnia ja kiitosvirsi pyhälle Kolminaisuudelle),credo (uskontunnustus), Sanctus (Pyhä) ja Agnus Dei (Jumalan Karitsa). Vaihtuvia osia ovat esimerkiksi raamatuntekstit ja rukoukset.

Messuun kuuluvat olennaisina elementteinä lisäksi ehtoollinen ja raamatunlukuun liittyvä saarna. Seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen puitteet määrittää kirkkokäsikirja, jonka jumalanpalveluskaavat pohjautuvat kristittyjen vanhaan perinteeseen.

Virsilaulussa käytetään kirkolliskokouksen hyväksymää virsikirjaa (1986). Virsien sijasta jumalanpalveluksissa voidaan käyttää myös muita lauluja. Virsikirjan jumalanpalvelusliite sisältää otteita kirkkokäsikirjasta. Messusävelmäsarjoja on neljä, jotka poikkeavat tyylillisesti jonkin verran toisistaan. Niistä seurakunta voi valita sopivimmat.

Kirkon kokeilevia erityisjumalanpalveluksia

 mm Tuomasmessu ja Metallimessu.