Lapsen nimi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Suomussalmen seurakunta

Lapsen nimi

Nimen antamista ohjailee vuoden 2019 alussa voimaanastunut uusi nimilaki, joka antaa aiempaa enemmän mahdollisuuksia nimen valintaan – lapselle voi antaa neljä etunimeä. Suomessa käytössä olevien nimien määrä on yli kaksinkertaistunut sadan vuoden aikana, ja määrä kasvaa edelleen.

(Lähde: Väestörekisterikeskus, 4.2.2019)

Lapsen nimeämisessä voi käyttää mielikuvitusta, mutta nimen tulee täyttää tietyt etunimelle ominaiset piirteet. Jos epäilet nimen sopivuutta, voit olla yhteydessä nimilautakuntaan.Lisätietoa etu- ja sukunimilaista voit lukea myös Oikeusministeriön Finlex-palvelusta.Uuden nimilain perusteella lapsi voi saada myös vanhempien kaksiosaisen sukunimen.

 

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta saa tietoa esimerkiksi yleisimmistä etunimistä Suomessa eri vuosina.